Skip to main content
Käyttäjätarinat

Honeystyn kotikulmilla pelataan Futsal-liigaa

Honeystyn hunajainen energiageeli valmistetaan Loimaan Kojonkulmalla, jonka naapurissa Alastarolla taistellaan kovatasoisen futsalin mestaruudesta. Alastaron Urheilijat on noussut futsalin kotimaiselle huipulle rytinällä ja noussut korkeampaan sarjaan vuosi toisensa jälkeen. Tällä kaudella lisäenergiat tulevat todella tarpeeseen, koska liigan on kerrottu olevan kuluneella kaudella kaikkien aikojen kovatasoisin maajoukkuepelaajien hakiessa huippuvirettään kohti ensi vuoden EM-debyyttiä.

Futsal on viihdyttävä ja nopeatempoinen pallopeli, jossa tilanteet vaihtelevat rivakasti. Joukkuelajin perusominaisuuksiin kuuluvat jännittävät käänteet, joiden ansiosta isokin maaliero voidaan kääntää päälaelleen, vaikka viimeisen peliminuutin aikana. Laji on Suomessa vielä melko uusi tuttavuus, mutta sen mestaruuksia on kuitenkin ratkottu jo yli 20 vuotta. Suomessa korkein pelitaso on Futsal-Liiga, johon AU nousi menestyksekkään viime kauden päätteeksi. Kuluvan kauden tavoitteena on vakiinnuttaa paikka kärkisarjassa.

Alastaron Urheilijoissa Honeystyn tapaan paikallista osaamista

AU:n joukkue koostuu lähiseudun pelaajista. Tiimissä on seitsemän seuran omaa kasvattia ja pelaajia Loimaalta, Huittisista, Pöytyältä, Forssasta ja Turusta. AU:n joukkue on sarjan nuorimpia, sillä ringistä löytyy vain yksi 30-vuotta täyttänyt pelaaja ja kaikki ovat harrastajia. Vuosi vuodelta futsalammattilaisten määrät ovat kuitenkin yleisesti kasvussa, sillä lajin tunnettuus on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana isosti.

Voittaminen on joukkueelle motivoivaa ja vaikka sarjanousua ei enää ole luvassa, mestaruuden ja playoffien pudotuspelihurman tavoittelussa riittää haastetta. Vaikka pelaajat ovat kehittyneet fyysisesti ja teknisesti, taktisessa joukkuepelissä riittää aina opeteltavaa. Koko kentällisen voimin tehdyt maalit ovat joukkuelajien suola, jota ennakkoon hiotuilla strategioilla ja harjoituksilla tavoitellaan.

 

Huippukunto ja harjoittelua tukevat lisäravinteet tärkeintä

Lajiharjoittelun lisäksi fysiikkaharjoittelu on keskiössä. Nopeus, voima, ketteryys ja kestävyys ovat pelaajan perusominaisuuksia, joilla pysytään pelissä mukana. Futsalia harjoitellaan paljon myös videoiden avulla. Vastustajia scoutataan ja omia pelattua pelejä analysoidaan kehittymisen vuoksi.

Futsal-Liigassa on pakko olla huippukunnossa, jos haluaa pysyä pelissä mukana. Energiageelit ovat ehdoton lisä kovaan treenaamiseen ja kilpailuun.

Kehonhuolto ja hyvä vireystila ovat kaiken A ja O joukkueen jokapäiväisessä tekemisessä. Väsyneenä pelaaja on yksinkertaisesti huonompi. Futsalissa asiat tapahtuvat niin nopeasti, että päätökset pitää tehdä sekunnin sadasosien aikana. Väsyneenä päätökset ovat yleensä vääriä tai myöhässä. Lisäksi sekä tekninen että fyysinen suorituskyky laskee väsyneenä. Esimerkiksi pallon haltuun ottamisesta tulee huolimattomampaa ja laukauksista saattaa kadota tarkkuus. Väsynyt pelaaja saattaa laistaa myös puolustusvelvotteistaan, koska ei jaksa tulla enää hyökkäyksen jälkeen alas puolustamaan. Tätä estääkseen AU:n joukkue on ottanut käyttöönsä Honeystyn hunajapohjaisen energiageelin.

Freesi pelaaja on itsevarmempi. Usko omaan tekemiseen säilyy, vaikka tilanne tulostaululla olisi tukala. Hyvin usein väsyneempi joukkue futsalissa kokee tappion. Pelipäivinä ja treeneissä joukkue käyttää Honeystyä. Etenkin urheilusuorituksen jälkeen tuollainen terveellinen pikkumakea on erittäin käyttökelposeksi koettu. Vastaanotto on ollut varsin positiivinen todella monen pelaajan kohdalla. Ottelun puoliajalla valtaosa pelaajista laittaa jotain suuhunsa, jotta jaksavat pelata korkeilla energioilla myös toisen jakson. Myös ennen ottelua energiaboosti tekee hyvää jo psyykkisenkin latauksen puolesta”, kommentoi Alastaron Urheilijoiden manageri Jesse Happonen.

Honeysty sopii myös doping-sääntöjä noudattaville

Lähes kaikissa urheilulajeissa noudatetaan kaikilla sarjatasoilla yleisiä doping-sääntöjä, jolloin pelaajien pitää olla valveutuneita käyttämistään tuotteista ja niiden ravintosisällöistä. Honeysty on lisä- ja säilöntäaineeton, eikä siinä ole myöskään mitään kiellettyjä ainesosia dopingsääntöjä ajatellen. AU:n pelaajat arvostavat myös makua ja kotimaisuutta sekä helppokäyttöisyyttä.

Honeysty antaa mielihyvää ja ensipuraisu on aina herkullinen. Yhdestä tuotteesta riittää myös useampaan suulliseen, eli saman pakkauksen voi vaikka jakaa ennen ja jälkeen pelin käytettäväksi. Geeli kulkee pelikassissa tai vaikka lompakossa paremmin kuin kassissa liiskaantuneet banaanit. Joukkueestamme löytyy pelaajia, joilla on etenkin pelipäivinä vatsa kovilla, joten on hyvä, että Honeystyssä tämä vatsaystävällisyys on otettu huomioon. Arvostamme valinnoissamme aina luonnollisuutta”, taustoittaa Happonen Alastaron Urheilijoista.

Honeysty on otettu pelaajien keskuudessa vastaan positiivisin mielin ja se on löytänyt käyttäjiä myös futsalin parista nopeasti. Yleisesti pelaajat ovat kommentoineet Honeystyn olevan mukavan helppo tuote nautittavaksi, joka kyllä lunastaa energiageelin odotukset.

 

Hunajayhtymän kummipelaajan lyhyt esittely ja tausta sekä terveiset lukijoille.


– Jani Luoma on 24-vuotias futsalpelaaja, joka on Alastaron Urheilijoiden oma kasvatti. Jani on yksi tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista, minkä vuoksi AU on noussut Suomen huipulle. Numerolla 22 pelaava Luoma on tuttu näky pistepörssin kärkisijoilla. Hän kuuluu Suomen taitavimpien harhauttelijoiden joukkoon ja osaa käyttää kroppaansa hyvin suojatessaan vastustajilta palloa.

Janin terveiset: “Aina ei voi voittaa, mutta voit silti olla viihdyttävä. Niin kauan kuin tunnelin päässä on valoa, pitää yrittää parhaansa, asiassa kuin asiassa. Olen asunut aikanaan vuosia Kojonperällä, josta myös Honeysty -energiageeli on ponnistanut maailmalle. Tämä tekee Hunajayhtymästä minulle kummiyrityksenä erityisen. Tulkaa katsomaan paikan päälle, kun AU pistää Honeystyn voimalla maaliverkot kireälle!”