Skip to main content
Käyttäjätarinat

Kartturin keskittyminen tehostuu hunajaisella energiageelillä

Ari Koponen

Vaihtuvissa maastoissa ajettavat rallin erikoiskokeet vaativat tiukkaa keskittymistä ja tilanteen hallintaa hurjissa nopeuksissa. Ari Koponen toimii kartanlukijana vuoden 2020 SM3-luokan Suomen mestarille Lauri Joonalle. He ajavat palkintosijoista parhaillaan junioreiden MM- ja SM-sarjoissa. Honeystyn kotimaiset energiageelit kulkevat pikaeväänä ajohaalarin taskussa.

Aikanaan isänsä ja setänsä perässä lajista autourheilusta innostunut Koponen on napsinut urallaan SM-osakilpailuiden luokkavoittoja ja saavuttanut pronssia Historic ralliautojen EM-sarjassa. Nykyinen kartturointipaikka MM-sarjassa on tulosta pitkäjänteisyydestä ja ammattimaisuudesta, joka tuottaa yleensä tulosta kaiken urheilun parissa.

Rallia treenataan kuten mitä tahansa urheilua, mutta ajamista harjoitellaan suljetuilla teillä. Nuotitusta treenataan myös siviiliautolla ajamalla sorateitä muistiinpanoja tehden. Autourheilu on fyysistä ja myös harjoituksissa vaaditaan kovaa keskittymistä ja henkistä vahvuutta. Energiatason tasaisuus ja vireyden ylläpito on yksi tärkeimmistä virheiden estämiskeinoista.

Pyrin liikkumaan paljon ja monipuolisesti. Kesäisin ajan paljon maastopyörällä, talvisin lenkkeilen, myös kuntosali kuuluu ohjelmaani koronan salliessa. Syön järkevästi ja suosin paljon kasviksia ja hedelmiä. Unen laatuun ja määrään olen panostanut enemmän viime aikoina. Lisäravinteissa pyrin suosimaan vatsalle ystävällisiä tuotteita, kärsin vähän herkästä vatsasta. Honeysty on lisäaineettomana tuotteena tähän tarkoitukseen oiva tuote.

Ari pyrkii ottamaan Honeystyn geeliä jokaisen erikoiskokeen jälkeen kilpa-autossa. Yleensä keskellä päivää olevalla tauolla nautittu lounas on ainoa “kunnon ruoka” kisapäivänä, joten lisäenergian saaminen välipalojen ja geelien muodossa tasaisesti pitkin päivää on tärkeää.

Honeysty antaa nopeasti energiaa helpossa muodossa ja on näppärä kuljettaa mukana. Kilpa-autoon ei voi ottaa mukaan “isoja eväitä”, joten geelit ovat todella kätevä kuljettaa mukana.

Päivät kisoissa ovat todella pitkiä ja varsinkin henkisesti raskaita. Keskittymisen ja energiatasojen on pysyttävä hyvänä koko päivän. Honeystyn luonnonmukainen energiageeli sopii myös mielen tasapainottamiseen, koska hyvin imeytyvä energia antaa myös aivoille polttoainetta paineen keskelle. Rallia kartturoiva Ari Koponen muistuttaa nauttimaan liikunnasta ja omasta lajista.

Muistakaa pitää liikkuessanne hauskaa! Hauskinta rallissa on vauhti ja sen tuomat tilanteet, mutta minua motivoivat eniten onnistumiset ja hyvät tulokset. Tavoitteellisesti urheileville, kova työ kyllä palkitaan, ennemmin tai myöhemmin.

Seuraa Arin kuulumisia Instagramissa ja Facebookissa

Ari Koponen

Ari Koponen